Kesälomalta paluun juhlaa: automaatioita joka lähtöön

Kirjoittajat

Picture of Riku Holopainen
Riku Holopainen

Perustaja, älykkään automaation asiantuntija

Ah, kesä. Lomien, aurinkoisten taivaiden ja tavallisen aherruksen tauon aika. Mutta kun kesäaurinko laskee, palaamme töihin, levänneinä ja täynnä energiaa uusia haasteita varten. Ja mikä olisi meille parempi tapa jatkaa töitä kuin pääsemällä rakentamaan ja esittelemään automaation mahdollisuuksia erilaisissa työtehtävissä uudelle yleisölle. 
 

Erityiskiitos Haaga-Helialle

Haluamme aluksi kiittää Haaga-Heliaa Älykkään automaation osaamiskeskus-automaatiohankkeen järjestämisestä. Hankkeen myötä useat yritykset pääsivät oppimaan lisää automaation mahdollisuuksista, sekä saivat tilata omista käyttötapauksistaan tehtyjä automaatiodemoja. Hankkeen ensisijainen tavoite olikin seuraava: ”Hankkeessa Pk-yritykset saivat kokeilla, voiko heidän tunnistamia rutiinitehtäviä automatisoida.” (Automaatioareena, 2023). Lopulta hankkeen aikana valmistui 11 automaatiodemoa, joista Alvoration oli rakentamassa kuutta.

Lisäksi Haaga-Helia järjesti hankkeen aikana useita tapahtumia, koulutuksia ja podcasteja. Kannattaa tsekata myös nämä tästä linkistä! Tarjolla on paljon ilmaista sisältöä sekä ideoita ohjelmistorobotiikan ja kansalaiskehittämisen aloituksiin.

Automaation tie: kuusi monipuolista kokeilua

Hankkeessa Alvoration toteutti kuusi automaatiokokeilua tai ns. Proof of Conceptia (POC). Projekteissamme automatisoimme usean ohjelman rajapinnasta tai käyttöliittymästä haettavaa aineistoa, datan manipulointia, sekä teimme käyttöliittymäautomaatiota mm. TeliaSigniin. Ja kyllä, monen automaation keskiössä olivat kaikille tutut CSV ja Excel-tiedostot, joiden automatisointi osoittautui todella tärkeäksi ja merkittäväksi mahdollisuudeksi säästää aikaa Pk-yrityksissä. 
 
Tässä lyhyt katsaus automatisoimistamme prosesseista (tarkemmat kuvaukset löytyvät automaatioareenan sivustolta): 

  1. Fennoa ja OSS: Laskutuksen ja raportoinnin työnkulkujen automatisointi ja tehostaminen myyntidatan perusteella. Automaatio luo aineiston kirjanpitoa sekä verottajaa varten. 
  1. Vastikereskontran automatisointi: Tiliotteiden perusteella tehtävä vastikereskontran täyttäminen ja seuranta kuukausittain isännöintiyrityksessä. 
  1. Asiakastapaamiset & TeliaSign-sopimusluonnokset: Sopimuspohjien täyttämisen automatisointi asiakastapaamisten perusteella. Valmiiden sopimusten vienti sähköiseen allekirjoitusjärjestelmään. 
  1. Olemassa olevan PowerBI-raportin hyödyntäminen: Reskontraa ja palkanlaskentaa varten satojen raporttien automaattinen luonti kuukausittain myyntidatan pohjalta. 
  1. Huoltoyrityksen asiakastapaamisten automatisointi: Säännöllisten (esim. vuosittain toistuvien) huoltojen aikatauluttaminen tiimin yhteiseen Outlookin kalenteriin edellisten huoltotapahtumien ja tuotteiden tietojen perusteella. 
  1. Kansioiden luonti: Kymmeniä asiakkaita palvelevalle yritykselle Attended-automaatio, joka pystyy luomaan valituille asiakkaille halutut hakemistot ja kansiot silmänräpäyksessä.  

 

Tulevaisuuden näkymät

Näiden kuuden kokeilun menestys merkitsee meille enemmän kuin vain teknisiä saavutuksia. Mielestämme ne edustavat mahdollisuutta kaikille Pk-yrityksille lähteä innovoimaan ja skaalaamaan liiketoimintaansa matalan kynnyksen automaatiotyökalujen tukemana. Autamme mielellämme yrityksiä pääsemään alkuun automaatiotaipaleella sekä tarjoamme uusia mahdollisuuksia automaatiokehityksen tehostamiseen.

Toivotamme menestyksekästä syksyä ja iloa automaatiokokeiluihin! 

Lähteet: 

https://www.automaatioareena.fi/demot/ (Luettu 29.8.2023) 

Lue myös

Ensiaskeleet automaatioratkaisun toteuttamiseen

Ohjelmistorobotin hankkiminen ja suunnittelu voi tuntua haastavalta, erityisesti jos olet tekemässä sitä ensimmäistä kertaa. Väitän kuitenkin, että sinun ei tarvitse olla automaation asiantuntija, jotta voisit ottaa automaatiota käyttöön.

fiFinnish